Projektit ja toiminta

 

Warkauden Nuorkauppakamari tunnetaan projekteista, jotka ovat tuoneet tapahtumia ja elämää paikkakunnalle. 

 

 

Yksi tunnetuimmista projekteista on joka toinen vuosi järjestettävä Savon Sampo-messut. Festivaali Sampea ja Samppanjaa on alunperin Warkauden nuorkauppakamarin käynnistämä. 

 

 

Myös esimerkiksi perinteeksi muodostunut takakonttikirppis on saanut alkunsa Warkauden Nuorkauppakamarin toimesta.

Savon Sampo messut 

 

 

Warkauden Nuorkauppakamari on perinteisesti järjestänyt erittäin suositun perhetapahtuman Savon Sampo -messut joka toinen kevät. Savon Sampo -messuilla on pitkät perinteet Varkaudessa. Se on upea tapahtuma, joka tuo iloa ja eloa Varkauden alueelle samoin kuin ympäryskuntiinsa. Tavoitteena on saada aikaan sekä näytteilleasettajia että yleisöä kiinnostavat ja palvelevat messut. Messuilla on paljon paikallisia pienyrittäjiä, yhdistyksiä sekä järjestöjä ja sitä kautta messut auttavat tuomaan kaupunkilaisten tietoisuuteen paikallista osaamista ja palveluja.

Messutunnelmaa vuodelta 2019

 

 

 

 

Savon Sampo messut on järjestetty nyt 22 kertaa. Seuraavia vuoden 2024 messuja aletaan järjestellä tämän vuoden puolella joten siinä on jälleen upea tilaisuus jäsenillämme päästä puuhaamaan tapahtuman parissa. Warkauden nuorkauppakamarin projektiryhmä on hoitanut kaikki osa-alueet myyntityöstä ja markkinoinnista toimistohommiin ja rakentamiseen joten tämä projekti tarjoaa myös arvokasta työkokemusta ja näytönpaikkoja jäsenilleen.

                                                         Messujen 2019 vetonaulat Benjamin ja tubettaja Roni Bäck

 

Koulutukset 

Tule mukaan ja kehity myös kouluttautumisen kautta! 

Koulutustoiminta nuorkauppakamarissa tähtää erityisesti yksittäisen jäsenen kehittämiseen. Se kattaa kaikki henkilökohtaisen kehityksen alueet kuten sosiaalisen, taloudellisen, fyysisen ja henkisen kehityksen. Koulutuksia on paikallisesti kamaritasolla, kansallisesti kokousviikonloppuina että kansainvälisesti. Koulutukset kehittävät projektinhallinta- ja johtamisosaamista sekä opettavat strategista ajattelua.  

Kamarimme koulutustoiminnan teemoina ovat olleet esimerkiksi kansainvälisyys, nykyaikaisuus ja paikallisuus. Järjestämme laadukkaita työelämälähtöisiä koulutuksia, joissa myös yhteistyökumppanimme on huomioitu. Yhteistyötä tehdään eri kamareiden kanssa sekä hallituksen sisällä mm. tapahtumatoiminnan, yhteiskuntatoiminnan ja kansainvälisyystoiminnan lohkojen kanssa, tästä voi mainita viime vuonna järjestetyn koulutuspäivän joka huipentui Irlanti-teemaiseen iltaan.

Puhekoulutus 2020, kuvassa vas. Tommi Taskinen, Piia Puotinen, Marianna Turunen, Emma Miettinen

Warkauden nuorkauppakamarin järjestämät koulutukset ovat aiheeltaan esimerkiksi hyvinvointiin, etikettiin, esiintymiseen ja puhumiseen sekä debatointiin liittyviä. Erityisesti työelämää ajatellen hyödyllisiä koulutuksia ovat olleet esimerkiksi projektikoulutukset, taloudellisen osaamisen koulutukset sekä myynnin ja markkinoinnin nykyaikaisiin työkaluihin perehtyminen. Jäsenistömme toiveita ja kiinnostuksen kohteita kuunnellaan ja otetaan huomioon koulutusten suunnittelussa. Kamarit ympäri Suomen tarjoavat myös yli kamari- ja aluerajojen jäsenistölle laajan kattauksen laadukkaita etäkoulutuksia.  

Jäsenillämme on myös erinomainen tilaisuus päästä kehittymään ja oppimaan kouluttajana toimimisessa. Kouluttajille on tarjolla heille suunnattua koulutusta. Siellä lisätään ymmärrystä erilaisista oppimistyyleistä sekä autetaan laatimaan parempia esityksiä. Kouluttautuminen ja kouluttajana toimiminen ovat erinomaisia tapoja verkostoitua ja oppia myös itse osallistujilta keskustelun kautta. Kouluttajana kasvaminen ja kehittyminen tapahtuu nuorkauppakamarissa osallistumalla kouluttajapolun tarjoamiin koulutuksiin sekä toimimalla kouluttajana erilaisissa koulutuksissa. (https://nuorkauppakamarit.fi/toimintamme/koulutukset/)

 

Tapahtumat

Tutustumista seudun yrityksiin, uuden oppimista ja hauskanpitoa!  

Yritysvierailu ja teekoulutus Teahouse of Wehmaisissa. Kuva: Ilona Noponen

Jäsenille suunnatut tapahtumat tarjoavat monenlaista tekemistä kamarilaisille sekä heidän perheilleen. Perheet tapaavat esimerkiksi  vuoden aluksi ulkoilutapahtumassa ja loppuvuodesta lasten pikkujouluissa. 

Ulkoilua Vattuvuorella maaliskuussa –2021. Kuva: Miitta Murtoperä

Savo Tour on kesän kohokohta, joka toteutettiin vuonna 2020 epidemiatilanteen vuoksi Varkaus-kierroksena, missä tavattiin esimerkiksi Mortonin yrittäjä Jarna Kaplas. Sitä ennen kohteena on ollut esimerkiksi Kuopio, Mikkeli ja Savonlinna. 

Yritysvierailulla on käyty esimerkiksi Stora Ensolla, Carelian Caviarilla sekä oppimassa teen saloja juvalaiselta teesommelierilta Anna Grotenfelt-Paunoselta. Varkautelainen Ehta by Dream Circus tarjosi kurkistuksen kulissien taakse. 

PRES 2020 Emma Miettinen vastaanottamassa puheenjohtajan käädyt aikaisempien puheenjohtajien saattelemana pikkujouluissa 2019.

Pikkujouluissa itsenäisyyspäivän aikaan tapaavat kamarin jäsenet, senaattorit ja kunniajäsenet. On aika pukeutua parhaimpiin ja palkita vuoden ansioituneita tekijöitä. Samalla uusi puheenjohtaja saa viralliset käädyt. 

Kansainvälisyys

Kansainvälisyys on ottanut harppauksen eteenpäin, kun Warkauden ja Mainzin nuorkauppakamarit aloittivat ystävyystoiminnan. Virallisesti ystävyyssopimus eli twinning vahvistettiin Tallinnan maailmankokouksessa syksyllä 2019.  Sitä ennen tehtiin vierailuja puolin ja toisin. 

Twinning-sopimuksen allekirjoittivat puheenjohtaja Juha Koponen Warkauden Nuorkauppakamarista, Laura Lay Wirtschaftsjunioren Mainz – Rheinhessenin edustajana sekä järjestön maailmanpresidentti Alexander Tio. 

Eurooppakokoukset, maailmankoukset ja muu kansainvälinen toiminta tarjoavat paljon mahdollisuuksia! 

Warkaus ja Mainz sinetöivät yhteistyönsä vuonna 2019 Tallinnassa. Kuva: Ilona Noponen

Projektit ja toiminta

Savon Sampo messut 

Warkauden Nuorkauppakamari on perinteisesti järjestänyt erittäin suositun perhetapahtuman Savon Sampo -messut joka toinen kevät. Savon Sampo -messuilla on pitkät perinteet Varkaudessa. Se on upea tapahtuma, joka tuo iloa ja eloa Varkauden alueelle samoin kuin ympäryskuntiinsa. Tavoitteena on saada aikaan sekä näytteilleasettajia että yleisöä kiinnostavat ja palvelevat messut. Messuilla on paljon paikallisia pienyrittäjiä, yhdistyksiä sekä järjestöjä ja sitä kautta messut auttavat tuomaan kaupunkilaisten tietoisuuteen paikallista osaamista ja palveluja.